H a r t s i l a p s e t . o r g

Nuken vaatteet ja kengät



Nukenvaatteita myydään tietenkin useimmissa nukkekaupoissa. Monissa kaupoissa on suuret valikoimat erikokoisia nukenvaatteita, yleensä kaupat myyvät vaatteita niille nukeille joita niitten valikoimissa on. Useimmat vaatteet kuitenkin sopivat myös eri firmojen samankokoisille nukeille mutta aina kannattaa tarkistaa nukkejen tiedoista että ainakin suurin osa mitoista on suunnilleen samankokoisia tai selata foorumeita varmistaaksesi asian. Toisinaan sopivuus ei selviä kuin kokeilemalla. Varminta on tietenkin tilata vaatteet samasta paikasta kuin nukkekin, saa varmasti sopivat vaatteet. Foorumin kauppapaikalla järjestetään monesti kimppatilauksia joihin osallistumalla voi tietenkin myös hankkia vaatteita vähemmillä postikuluilla kun on useampi henkilö jakamassa postitus kustannuksia.

Pelkkiä nukenvaatteita valmistavia firmoja löytyy paljon ja usein niiden valikoimissa on erikokoisten nukkien vaatteet, kengät ja asusteet, kaiken saa kätevästi samasta paikasta. Vaatteita voi ostaa yksittäisinä kappaleina tai setteinä. Settiin kuuluu yleensä useampi vaatekappale, esimerkiksi housut, paita ja pipo tai mekko, alushame ja sukat. Settiin kuuluvat vaatteet ja asusteet on lueteltu myyntitiedoissa ja hintaa saattaa kertyä hyvinkin saman verran kuin ihmisenkokoisille vaatteille. Vaatteet tai kengät voivat olla rajatun erän myyntiartikkeli tai uniikkikappale. Rajattuja eriä vaatteita valmistavat melkein kaikki firmat, mainitaan esimerkkinä Volks ja Luts.


Artikkelin tekijä: Xaya



H a r t s i l a p s e t . o r g

© Hartsilapset.fi
H a r t s i l a p s e t . f i