H a r t s i l a p s e t . o r g

Hartsi



Nuket ovat valmistettu Hartsista, jota myös resiiniksi kutsutaan. Tämä on tietynlaista muovisekoitetta, joka syntyy, kun kahta ainesosaa sekoitetaan keskenään. Hartsi on alunperin valkoista ja siihen sekoitetaan väriainetta, jotta saadaan se ihonväriseksi, tai minkä väriseksi valmistajat sen haluavatkaan. Koska jokainen eri valmistaja sekoittaa nämä ainekset itse ja valitsee värin hartsilleen, on jokaisella valmistajalla hieman eriväristä hartsia. Eli vaikka aluksi luulisi, että kaikki nuket ovat samanvärisiä, näin ei ole. Jopa valmistajien itsensä eri nuket saattavat olla hieman väritykseltään poikkeavia toisistaan, mutta tämä on harvinaisempaa.


Ihonväri

Pääasiassa ihonväreinä ovat joko valkoinen, normaali, tai ruskettunut. Nukkejen valkoinen ihonväri on suurimmaksi osaksi samanväristä eri valmistajienkin kesken, mutta normaali ihonvärien kirjo on laaja. Normaali iho saattaa olla kellertävää tai vaaleanpunaisempaan vivahtavaa, ja näistä väreistä itsestäänkin löytyy eri vivahteita. Esimerkiksi toisen kellertävä ihonväri saattaa olla tummempi kuin toisen valmistajan. Kuitenkin osan valmistajien ihonvärit ovat lähellä toisiaan, joten eri pään yhdistäminen toiseen kehoon onnistuu yleensä kohtuullisen helposti.
Ruskettuneet ihonvärit ovat aika pitkälti jokainen oman värisensä, joten näille on vaikeampi löytää vastaavaa, ja harva valmistaja vielä tekee ruskettuneita nukkeja.


Suurimmassa osassa nukkeja käytetty hartsi on läpinäkymätöntä, mutta on olemassa myös ns."Ranskalainen hartsi" joka on yleensä hieman kellertävämpää kuin normaali hartsi ja hieman läpikuultavaa.


Kovuus

Usein hartsin eroavuuden voi tuntea myös koskettamalla, sillä toisilla valmistajilla hartsi on karkeampaa ja toisilla sileämpää. Eri valmistajien hartsit ovat myös eri vahvuuksisia, eli toiset hajoavat iskusta helpommin kuin toiset. Mutta kaikki kyllä hajoavat tarpeeksi kovasta iskusta, joten tätä ei kannata yrittää. Hartsin kovuus riippuu käytettyjen aineiden sekoitussuhteista. Pääasiassa hartsi on kuitenkin suhteellisen kestävää ainetta.


Lämpötilojen vaikutus Hartsiin

Hartsi kellertyy uv säteilystä pidemmän ajan kuluessa, pehmenee hetkellisesti liian kuumassa (Tosin tähän tarvitaan yli 100 astetta) ja saattaa haurastua hetkellisesti liian kylmässä, joten on suositeltavaa, ettei hartsia altista liialliselle lämmönvaihteluille.


Artikkelin tekijä: Kihaku



H a r t s i l a p s e t . o r g

© Hartsilapset.fi
H a r t s i l a p s e t . f i